Otometri

Kuvia

Korvakimara

22-05-2013

Kesän korvaongelmat

Kesällä välikorvatulehdusten esiintyvyys vähenee. Flunssaakin esiintyy huomattavasti vähemmän kuin muina vuodenaikoina. Voimme siis huokaista helpotuksesta, kun kesäkuukaudet saamme ehkä olla ilman korvaongelmia. Vai saammeko?

Kesällä varsinkin uimisesta pitävät ihmiset saavat riesakseen korvakäytäväntulehdukset. Korvatulehdukset voidaan jakaa ulko- ja välikorvatulehduksiin. Tyypillisin ja erityisesti pienten lasten vaiva on välikorvatulehdus, josta käytetään yleisesti nimitystä korvatulehdus. Ulkokorvantulehdus eli korvakäytävän tulehdus saattaa vaivata kaikenikäisiä.

Yleensä välikorvatulehdus ilmenee viruksen aiheuttaman hengitystieinfektion jälkiseurauksena. Nykytietämyksen mukaan osa tulehduksista on virusten ja bakteerien yhdessä aiheuttamia. Korvatulehdusta edeltää usein limainen hengitystietulehdus. Tärykalvon taakse alkaa kertyä nestettä, joka lisää painetta välikorvassa ja aiheuttaa tärykalvon jäykistymisen. Korva saattaa tuntua tukkoiselta sekä kipeältä ja kuulo huononee. Välikorvatulehdusta sairastavalla lapsella on yleisesti nuhaa ja yskää. Selvästi kuumetta on vain neljäsosalla lapsista. Osalla potilaista esiintyy myös silmän sidekalvontulehdusta. Korvakipu on tärkeä oire, ja sitä esiintyy noin 75 %:lla korvatulehduspotilaista. Neste poistuu välikorvasta flunssan helpottuessa ja välikorvan toiminta palautuu hiljalleen normaaliksi. Välikorvatulehdus paranee usein itsestään, mutta osa tulehduksista hoidetaan antibioottikuurilla.

Korvakäytävän tulehduksen tavanomaisin syy on veden jääminen korvaan tarjoten näin kostean, hyvän kasvuympäristön bakteereille. Toinen tavallinen syy tulehdukselle on rikkeymä tai haava korvakäytävän iholla. Korvassa oleva vaha voi kosteuden vuoksi turvota ja estää veden pääsyn pois korvakäytävästä. Erityisesti uimareita vaivaa korvakäytävän tulehdukset kesällä. Aiheuttajabakteereita on useampia, joista yleisin on Staphylococcus aureus. Myös välikorvantulehdus voi aiheuttaa korvakäytävän tulehtumisen, jos tärykalvon läpi siirtyy bakteereita korvakäytävän puolelle. Akuutissa korvakäytävän tulehduksessa korva voi olla hyvinkin kipeä, punoittava ja kutiseva. Korvakäytävän tulehdusta hoidetaan antibioottitipoilla, antiseptisillä huuhteilla ja joskus suun kautta otettavilla antibioottikuureilla.

Henkilölle, jolla esiintyy toistuvia korvakäytävätulehduksia, saattaa kehittyä niin kutsuttu uimarin korva. Vaivan ominaispiirre on korvakäytävää ahtauttavat ihonalaiset luukyhmyt, jotka altistavat korvakäytävän tulehduksille ahtautensa vuoksi.

15-05-2013

Syntyykö lapsi liian aikaisin?

Lasten korvat eivät ensimmäisten ikävuosien aikana vielä toimi oikein, siksi pienet lapset saavat helposti korvatulehduksia. Korvien rakenteen kehittyessä korvatulehdukset vähenevät ja käyvät harvinaisemmiksi. Aikuisiällä voi varautua jo ystävälliseen naljailuun, jos erehtyy kertomaan lastentaudeistaan ystäville.

Lasten ja aikuisten korvien rakenne on erilainen. Korvatulehdusten kannalta tärkeimmät erot liittyvät korvatorviin. Pienen lapsen korvatorven pituus on vain puolet aikuisen korvatorven pituudesta. Noin seitsemän vuotiaana lapsen korvatorvi on aikuisen korvatorven mittainen, eli hieman alle 4 cm pitkä. Lapsilla korvatorvi on noin 10 asteen kulmassa vaakatasoon verrattuna, kun taas aikuisella kulma on yli 40 astetta. Lapsen korvatorvea avaavat lihakset eivät toimi kunnolla, joten korvatorvi ei avaudu riittävästi nielaistessa. Tällöin välikorvan tuuletus ei toimi yhtä hyvin kuin aikuisella. Koska korvatorvet eivät normaalistikaan avaudu kunnolla, flunssan aikana välikorvan tuuletus voi tukkeutua kokonaan.

korvatorvet lapsi ja aikuinen

Koska lapsen korvatorvet ovat siis liian lyhyet, suorat ja löysät, nenäontelon lima tai muut eritteet saattavat helposti huuhtoutua korvatorvea myöten välikorvaan. Samalla tulehduksia aiheuttavat bakteerit pääsevät korvan sisälle.

Syntyessämme korvat eivät siis ole valmiit kestämään maailman rasituksia. Sanoipa eräs korvalääkärikin, että korvien puolesta ihmislapsi syntyy 18 kuukautta liian aikaisin. Hän on tosin mies. Jokainen äiti on varmaan tyytyväinen, että korvat viimeistellään vasta syntymän jälkeen.

09-05-2013

Otitis Media kuulostaa hyvältä

Kanadalainen muusikko, säveltäjä ja tuottaja David Findley avasi hiljattain oman äänitysstudionsa upeassa Lunenburgin kaupungissa Nova Scotian provinssissa Kanadassa. Lunenburgin vanha osa kuuluu UNESCON maailmanperintölistalle. Nova Scotia eli Uusi Skotlanti sijaitsee Kanadan koillisrannikolla Atlantin syleilyssä. On helppo uskoa, että varsinkin skottisiirtolaiset tunsivat olonsa kotoisaksi runsaan metrin korkuisen vuotuisen sademäärän kanssa. Nova Scotiassa filmattiin Titanic, nimenomaan se oikea Leonardo Dicaprio ja Kate Winslet -versio. NHL:ää seuraavat tietävät Sidney Crosbyn ja hänen aivotärähdyksensä. Hänkin on Nova Scotiasta.

David nimesi studionsa Otitis Mediaksi. Kaikki englanninkieliset eivät tiedä Otitis Median tarkoittavan korvatulehdusta, mutta David tietää. Hän kertoo valinneensa nimen, koska se ensinnäkin kuulostaa hyvältä. Toiseksi syyksi hän kertoo, että samoin kuin korvatulehduksen kynsissä kieriskelevät lapset pitävät vanhempiaan yöllä hereillä, hänkin tahtoo pitää asiakkaansa hereillä yöllä, ja vieläpä erittäin kohtuulliseen hintaan.

02-05-2013

Konduktiivinen kuulonalenema liimakorvataudissa

Liimakorvataudin pahin oire on kuulon aleneminen. Heikentynyt kuulo haittaa lapsen normaalia elämää. Tutkimuksissa on myös löydetty viitteitä, että heikentyneellä kuulolla on vaikutusta puheen ja oppimisvalmiuksien kehittymiseen.

Liimakorvataudin yhteydessä puhutaan usein konduktiivisesta kuulonalenemasta. Tällöin lapsen kuulo heikkenee tavallisesti 25-30 desibeliä. Vaikutuksen voi jokainen kokeilla peittämällä korvat käsillään. Kuulemme edelleen, mutta huonommin ja erikoisella tavalla osan äänistä tulessa suoraan kallon läpi.

Konduktiivisella kuulonalenemalla tarkoitetaan äänen luonnollisen johtumisen häiriötä. Tällöin äänen kulkutie ulkokorvasta tärykalvon ja kuuloluuketjun kautta sisäkorvaan ei toimi kunnolla. Syynä voi olla esimerkiksi korvakäytävän vahatulppa, reikä tärykalvossa tai kuuloluuketjun katkos, mutta liimakorvataudin tapauksessa syyllinen on välikorvassa oleva erite. Se estää tärykalvon ja kuuloluiden normaalin liikkeen.

Liimakorvatautia ei ole aina helppo huomata. Pieni lapsi ei osaa kertoa heikentyneestä kuulostaan, eikä erite välikorvassa aiheuta kipua, kuten äkillisen korvatulehduksen yhteydessä. Neuvolassa tehtävällä kuulon seulonnalla on tärkeä rooli liimakorvataudin löytymisessä.

23-04-2013

Liimakorvataudin yhteys allergiseen nuhaan

Allergian todentaminen tieteellisesti on usein vaikeaa, minkä vuoksi näyttöä allergioiden yhteydestä liimakorvataudin syntymiseen ei ole pidetty tarpeeksi vahvana. Asiasta on lukemattomia tutkimuksia puolesta ja vastaan. Sen vuoksi esimerkiksi allergialääkkeiden käyttöä korvatulehdusten ehkäisyssä tai hoidossa ei suositella.

Tanskalaistutkimuksessa (julkaistu toukokuussa 2012 liittyen "The Copenhagen Prospective Studies on Asthma in Childhood" -ohjelmaan) pyrittiin selvittämään liimakorvataudin yhteyttä erilaisiin allergioihin. Tutkimuksessa oli mukana 262 viisivuotiasta lasta, joiden äideillä on todettu astma. Lapsista 39 prosentilla todettiin liimakorva, joka näytti liittyvän allergiseen nuhaan. Yhteyttä ei todettu olevan astman, nenän limakalvojen turvotuksen, ihottuman tai tavallisen nuhan kanssa. Tutkimuksen johtopäätöksenä oli, että lapsen sairastaessa allergista nuhaa on kiinnitettävä erityistä huomiota liimakorvataudin mahdollisuuteen. Käytännössä se tarkoittaisi korvien tutkimista säännöllisesti liimakorvataudin poissulkemiseksi.

Sivu 7 / 8

Otometri Facebookissa

Yhteystiedot/Contacts

Otometri Oy
Ollilantie 4
90440 Kempele
Y-tunnus 2314173-8
asiakaspalvelu(at)otometri.fi
Puhelin: 045-3289100

 

Otometri in English

Design: R-Studio